sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Aluekisat ja kultaa!

Lauantai päivä alkoi aikaisin aamulla, harkka 8.39, paikalla hallilla 7.30. Tällä kertaa meitä oli paikalla vain kuusi tyttöä, Ilski kun on Lontoossa lomailemassa :)
Harkka meni ihan kivasti, vähän oli "aamujalat"
Harkan jälkeen hetki lepoa, sitten tuttuun tapaan hiukset+meikki ja vähän hassuttelua :)

Aloitimme lämpän vähän ennen alkumarssia, käytiin välillä sitten marssimassa ja jatkettiin lämppää ohjelman kohdilla. Pian jo päästiinkin harkkamatolle, jossa tehtiin vielä pirritoistot ja uutta nostoa, joka lisättiin ohjelmaan viimeisissä treeneissä ennen kisoja. Suoritusvuoroa saatiin odotella vielä jonkun aikaa, kun tuomarit palaveerasivat pitkään. Mahtavan kannustuksen saattelemana sitten matolle ja uuteen alkuasentoon.
Suoritus meni erittäin hyvin, ja haettua ilmaisua saatiin jo paremmin näkyville! :)
Jäimme vielä hetkeksi katsomaan kisoja ja jännäämään pisteitä,
jotka tulivatkin yllättävän nopeasti:
5.0/4.85/10.65 yht. 20.50, ja nämä pisteet takasivat aluekullan :)

Jouduimme vielä odottelemaan kisojen loppuun pidettävää palkintojenjakoa, osa tytöistä kävi kotona, osa suihkun kautta työhaastattelussa yms. kaikki onneksi ehtivät takaisin hakemaan ansaitut kultaiset mitalit :)














7 kommenttia:

  1. tuli iha kylmätväreet teijä ohjelmast!!!! :D

    VastaaPoista
  2. Toosi hyvin meni! Onnee <3

    VastaaPoista
  3. Ai jai, kuinka kauniisti voimistelitte lauantaina!! Ilmaisunne oli ihana; pääsitte nyt näyttämään todelliset taitonne!! Onnea Lilium! Oli ihanaa olla mukana kannustamassa teitä :)

    VastaaPoista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Kiitos kaikille kannustuksesta ja onnitteluista! :)

    VastaaPoista
  6. puuttuko teiltä joku noissa aluekisoissa

    VastaaPoista