tiistai 9. huhtikuuta 2013

ALUEKISAT

Kisaviikonloppu alkoi jo perjantai iltana, kun menimme asettelemaan verhoja ja mattoa paikoilleen lauantain kisoja varten. Testasimme myös maton samalla, jotta meidän ei lauantai aamuna tarvinnut herätä niin aikaisin harkkaamaan :))



Tapasimme siis lauantaina vasta klo12 ah niin ihanassa Lintulassa, jossa saimme muutaman kokonaisen verran mattoaikaa. Päivän treenit menivät hyvin ja varsinkin toisessa kokonaisessa näkyi taistelutahtoa ("JES!"-huusi valmentajat!). Laitettiin Lintulassa sitten vielä meikit ja hiukset, käytiin valmentajan luona keskustassa vielä hoitamassa ruokailu ja sitten kaahattiin hallille :) Katsottiin muutama ohjelma ja sitten alettiin itse lämppäämään tutulla kisa-tyylillä :)
Suoritus meni hyvin, vaikka muutama isompi virhe mahtui mukaan. Jalat hieman painoivat, mutta silti hieno tsemppi oli päällä loppuun asti!

Päivän saldona: TOSI väsyneet jalat ja ALUEKULTA! :)











puvut taas hyvissä ajoin valmiina....vai oliko sittenkään....

Kisalounas KEKKOSEN KANSSA! :)



Strums taas tukena vaikeinakin aikoina :)



"sulle kans meikit nyt kuntoon"

kohta mennäääääääääään






kultatytöt :)


Viimein päivä ohi, nyt kisamatto sopii hyvin pieneen lepäilyyn... :))

Strums joutuu joskus ongelmiin ison nenänsä takia :)






Sunnuntaina jatkettiin kovaa treenausta, maanantaina hiukan höllättiin, sillä jalat meinaavat sanoa sopimuksen irti. Keskiviikkona taas (toivottavasti) uusin voimin! :)









6 kommenttia:

  1. mikä teidän tän kauden teema on? :)onnea kullasta!

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Taistelunomaista teemaa, joka sijoittuu jonnekin jäiselle taistelutantereelle. Alkuun tunnelma on vielä rauhallinen, mutta loppua kohden alkaakin tapahtua yhä enemmän.
    Lopussa meinaa käydä jo huonosti, mutta saadaan se yksi, juuri sortuvalta jäävuorelta tippumassa oleva, taistelija vielä pelastettua :)

    Kiitos! :)

    VastaaPoista
  4. Millainen teidän kisalämpp yleensä on? :)

    VastaaPoista
  5. Tehdään ihan perus juttuja, polvennostojuoksuista vartaloliikkeisiin. Ollaan viime keväästä asti tehty samaa alkulämmittelyä kisoissa, kaavoihin on kangistuttu :D

    VastaaPoista