lauantai 3. marraskuuta 2012

TUL:n aluekisat 3.11.2012


Ja jälleen tapasimme sumuisena lauantai aamuna Kupittaan urheiluhallilla, onneksi kello näytti jo 8.30, ei tarvinnut ihan kukonlaulun aikaan herätä.
Aloitettiin sitten heti tuttuun tapaan lämpällä, samaisella keväällä hyväksi todetulla sellaisella :)
Aamun harkkasuoritus oli hyvä, suuria virheitä ei tullut, mutta toki jäi vielä parannettavaa.

Harkan jälkeen hetken ihmeteltyämme aloitimme hiusten ja meikkien laiton. Hetken panikoitiin, että kai kisat alkaa 12, eikä 11, kuten hetki ehdittiin pelätä :D No hyvin ehdittiin sitten onneksi laittaa kaikkien nassut kuntoon ilman mitään kiirettä.
Kaikki hyvin siihen asti kunnes valmentajat tarkasti pukuja, oli muuten jäänyt osalle aika suuria aukkoja ilman paljetin paljettia :D Pikaisen liimaus seission jälkeen aloitettiin lämmittely kisaa varten.

Suoritusvuoroa saatiin hetki odotella lukuisien esiintymis ohjelmien vuoksi ja pienten musasäätöjen takia, mutta tulihan se meidänkin vuoro sieltä viimein :) Kisasuoritus olikin oikein onnistunut, muutama eriaikaisuus ja muuta pientä, ei mitään hirmuista virhesaldoa kuitenkaan :) Pisteet loppujen lopuksi 19.36, mihin oltiin tyytyväisiä, kuitenkin kauden ensimmäiset kisat vasta ohi :)

Ensi viikonloppuna sitten taas Kupittaan hallille aluekisoihin! :)









Vielä muutamia kuvia aamusta :)







kultaa tuli! :)

4 kommenttia:

  1. Mikä teidän teema on? :)

    VastaaPoista
  2. Teidät on haastettu, käykää katsomassa ohjeet blogistamme: http://tupysaga.blogspot.fi/2012/11/haaste.html

    -Saga-

    VastaaPoista
  3. Onnea Lilium!! Ihana ohjelma, puhtaan kaunis suoritus ja yleisöönkin tarttuva ilo ilmaisussa! Tsemppiä jatkoonkin :)

    VastaaPoista
  4. Anonyymi: Meillä on ns. "rumpali-teema" :)


    Julle: Jeeee, edellinenkin haaste viel kesken, mutta ehkä sit joululomalla yritetään saada kaikki valmiiksi :D


    Anni: Kiitos paljon Anni! :)

    VastaaPoista